Ja entä piispa!
Saatamme kuvitella hänen punaiset, lihavat kasvonsa, pulleat posket, tuijottavat silmät, läähättävän hengityksen, joka tunkee puoleksi avoimesta suusta, ja arvata, mitä hänen mielessään liikkui.
Ture Jönsinpoika seisoi kuin ukkosen lyömällä; sitte hän kiireesti kapusi alas kiveltä.
Mutta silloin sanoi piispa hänelle, että heidät ehkä otetaan kiinni ja vangitaan; kun ei heidän yrityksensä onnistunut, niin he joutuvat siitä edesvastuuseen.
Samaa mieltä olivat muut.
Silloin valtakunnan hovimestari taaskin hypähti kivelle ja ilmoitti, että ritaristo on erittäin tyytyväinen talonpoikien vastaukseen. Tarkoitus oli ainoastaan ollut valvoa kansan etua ja mukaantua siihen, mikä kansalle oli parasta ja hyödyllisintä.
Sitte hän taaskin hyppäsi maahan.
Tällä omituisella tavalla päättyi kokous. Asiaa ei ratkaistu miekanterillä eikä diplomatisilla vehkeilyillä, vaan kahden talonpojan esiintymisen kautta; mutta heidän takanaan seisoi kokonainen seurakunta ja sitä tuki ehkä koko Ruotsin kansa; sentähden katsoivat herrat parhaaksi vetäytyä pois pelistä.
Niin suuri on yleisen mielipiteen mahti.
Sanansaattaja lähetettiin heti ratsain päästämään kotiin miehistöä, joka valvoi Hofvan solaa.