— Myönnän mielelläni, että hätä pakoitti ryhtymään laittomiin keinoihin; velka Lyypekille oli maksettava ja varat siihen olivat hankittavat mistä tahansa.
— Sinä sanoit sen hänelle.
— Siihen aikaan me teimme työtä yhdessä. Ensimäinen erimielisyytemme johtui siitä, että huomasin kuninkaan karsain silmin katselevan kaikkea vanhaa.
— Hän kyllä mieluinten tahtoisi taivuttaa kirkon kruunun alle.
— Mutta minäpä kaikin voimin taistelen sitä vastaan. Kirkko ei saa olla tuuliviiri, joka heiluu kuninkaan oikkujen mukaan, vaan laillinen mahti, joka vankkana, vahvana kestää kaikki mullistukset.
— Niin, sellaiseksi se on tehtävä.
— Monasti tapahtui, kun me yhdessä teimme raamatunkäännöstä, että Kustaa viehättyi ihailemaan pyhän kirjan kauneutta. "Miten pieni tunnen olevani tuon tai tuon suuren jumalanpalvelijan rinnalla!" huudahti hän vilkkaasti. "Jos teidän armonne vaan pysyy nöyryydessä", uskalsin minä vastata, "niin olette kaikissa suhteissa heidän kaltaisensa". "Lupaa, että oikaiset minua, jos yrittäisin siitä poiketa!" sanoi hän. Sen olen tehnyt ja tulen aina tekemään, ihmisiä pelkäämättä, lisäsi kansleri varmalla äänellä.
— Olisihan se vähäpätöinen asia, puuttui Olavi puhumaan, — jos hän ottaisi henkeni, kunhan hän vain senkautta kadottaisi edes hiukan itseluottoaan ja huomaisi erehdyksensä.
— Mutta unohdatko sinä kokonaan minut? huudahti Kristina.
— En, mutta sinä et saa olla minulle esteenä.