— Etkö sinä päästänyt sitä minun tähteni?
— Sekä sinun että sen itsensä tähden.
— Kristina, välistä tuntuu siltä kuin sinä menisit minulta piiloon.
— Hae häntä sitte, kunnes löydät! sanoi Lauri. Lauri Antinpoika eli naimattomana miehenä, kokonaan antautuneena valtion ja yleishyvän palvelukseen, ja tämä työ vei häneltä niin paljon aikaa, ettei seurustelemisesta koskaan tullut mitään. Kristinan vaatimaton käytös häntä miellytti, hän noudatti ilolla hänen kutsuaan ja vakuutti, ettei hän moneen aikaan ollut viettänyt niin hauskaa päivää.
Illemmalla tuli Åsa; hän oli myöskin ollut kirkossa ja hän tahtoi muka likemmin katsoa miestä, joka oli lausunut niin kamalia asioita.
Olavi kehoitti häntä tarkastamaan, eikö hänellä jalkojen asemasta olisi sorkkia, ja Åsa vastasi nauraen, että se kyllä on luultavaa, vaikkei hän sitä näytä.
Sitte kertoi tyttö, että muuan ylhäinen ulkomaalainen herra oli käynyt hänen isänsä kaupassa; hän oli kertonut olleensa kirkossa edellisenä sunnuntaina ja sanonut, että saarnaaja oli erinomainen, vaikkei hän hänen saarnastaan ollutkaan ymmärtänyt paljon.
— Ehkä se on tuo Yrjö Norman, joka on otettu prinssi Eerikin opettajaksi, huomautti kansleri. — Luther on taitanut häntä suosittaa.
Uusiessaan menneiden aikojen muistoja sattuivat miehet puhumaan murhayrityksestä kuningas Kustaata vastaan.
— Kumma kyllä, sanoi Olavi, — tunnusti Antero Hannunpoika minulle aikeensa.