Lauri Antinpojalla oli aivan yhtä hyvä pää kuin Kustaallakin, mutta paljon enemmän tietoja. Hän käsitti, ettei Ruotsin oloihin saattanut sovittaa kaikkea mikä ulkomailla kävi päinsä, ja nämä mielipiteensä hän lausui ääneen.
Mutta kun ei hänen huomautuksiaan otettu kuuleviin korviin, niin vetäytyi hän syrjään ja liittyi entistä lujemmin mestari Olaviin.
Ja jota kauvemmaksi molemmat herrat etenivät Kustaasta, sitä selvemmin huomasivat he hänen inhimilliset vikansa ja heikkoutensa.
He eivät ottaneet huomioon, että valta tuo myötänsä suuria kiusauksia, vaan ne vaativat, että Kustaa seisoisi kiusausten yläpuolella.
Mielet olivat kuohuksissa, kaikkialla vallitsi levottomuus ja siitä syytti Kustaa uskonpuhdistajiensa leväperäisyyttä. He taas väittivät siihen olevan syynä, että kuningas oli ryöstänyt kirkolta kaikki rahavarat ja usein antanut papinpaikkojen olla vuosikausia ilman sielunpaimenta, jona aikana kruunu oli kantanut tulot.
He vaativat, että arkkipiispa ryhtyisi nuhtelemaan kuningasta, mutta tämä lempeä, sävyisä mies ei milloinkaan käyttänyt pakkokeinoja. Kun kuningas vihan vimmoissa moitti pappeja hengellisten tietojen ja ohjauksen puutteesta, niin antoi Lauri hänelle tyyniä, määrättyjä vastauksia. Usein lausui hän ankariakin totuuksia, mutta ei hän milloinkaan kiivastunut eikä unohtanut vannomaansa uskollisuusvalaa.
Lauri Antinpoika ja Olavi Pietarinpoika saivat siis tulla toimeen omin voimin. Sekä yksityiselämässään että saarnatuolista tekivät he kyllä ankaria syytöksiä Kyösti kuningasta vastaan, mutta tämä ei näyttänyt niistä paljon välittävän.
* * * * *
Niinkuin jo mainittua, oli nuoren prinssin opettajaksi otettu muuan saksalainen, Yrjö Norman.
Mutta pian sai Ruotsi onnen vastaanottaa toisenkin saksalaisen seikkailijan, nimittäin Konrad von Pyhyn eli Peutingerin.