Oman tiedonantonsa mukaan oli hänellä ollut paikka roomalaisen keisari Ferdinandin hovissa. Mutta sieltä hänen oli pitänyt paeta erään kaksintaistelun tähden ja nyt oli hän tullut Ruotsiin hakemaan virkaa.
Hän oli vielä nuori herra, tunsi erittäin hyvin Europan olot ja omisti ikäänsä nähden harvinaisen työkyvyn.
Mielihyvällä otti Kustaa hänet palvelukseensa. Tämä mies oli varmaan tuottava maalle hyötyä.
von Pyhy sai asua linnassa, aivan likellä maamiestään Yrjö Normania.
Viimemainitun oli onnistunut voittaa prinssi Eerikin, nuoren oppilaansa rakkaus, ja hän vakuutti kuninkaalle, että nuori prinssi on nero, joka voi oppia miten paljon tahansa, mutta jätti mainitsematta, oliko syynä siihen luonnollinen kehitys vaiko mainio opetus.
Tietysti tämä odottamaton uutinen suuresti ilahutti Kustaata.
Molemmat saksalaiset viettivät täydellistä perhe-elämää Tukholman linnassa.
He aterioitsivat kuninkaallisten kanssa ja ottivat joka iltapäivä osaa heidän tanssiinsa; sitäpaitsi saivat he olla läsnä kuninkaallisten pienissä illanvietoissa, joissa usein keskusteltiin mitä tuttavallisimmistakin asioista.
Niissä ilmaisi Kustaa sisimmätkin ajatuksensa, puhui suunnitelmistaan maan kehitykseksi ja lausui tyytymättömyytensä kirkolliseen hallitukseen, joka ei hänen mielestään laisinkaan vastannut hänen toiveitaan. Vihdoin hän myöskin ilmaisi olevansa hyvin suuttunut siitä, että henkilöt, joiden onnestaan oli kiittäminen häntä, saarnatuolista ahdistivat hänen persoonaansa.
Saksalaiset kuuntelivat henkeä pidätellen. Tämä puhe vasta oikein oli heidän mieleensä.