Jo kuului askeleita. Nyt hän varmaan tulee. Tyttö asettui kynttiläkruunun alle… Miten hänen sydämensä sykki!
Ovi avautui… kynttilän valo häikäisi; ovi sulkeutui, hetkisen perästä pistäytyi raosta sisään pää… hänen päänsä! Valaistus vaihteli niin omituisesti… ritari ei uskonut silmiään; mutta sitte heittäytyi hän neidon jalkojen juureen.
— Sinä ihanista ihanin! huudahti hän. Tyttö pelkäsi Fransia.
— Sulkekaa ovi! virkkoi hän.
Vieras noudatti paikalla hänen kehoitustaan; mutta nyt ei hän enään heittäytynytkään hänen jalkainsa juureen, vaan kietoi rohkeasti kätensä hänen ympärilleen, katseli häntä kauvan ja huudahti sitte:
— Kuinka sinä olet kaunis!
Tyttö pelästyi ja koetti vetäytyä pois, mutta hän sulki hänet syliinsä.
— Sinä roisto! kuului samassa heidän takaansa ja nuijan isku sattui von Pyhyn olkapäähän.
Hän vaipui maahan.
— Isä, isä, hän on kihlattuni! huusi Åsa, — ja sinä tapat hänet!