— Ei, tänään olin päättänyt ottaa ratkaisevan askeleen; tulin tänne kosimaan tytärtänne.

— Kosimaanko tytärtäni? toisti Ulman.

— Sanoinhan minä sen, isä!

— Mutta oletteko ajatellut, puhui Ulman epäillen, — että mies, joka on niin korkeassa asemassa kuin te…

— Myönnän, etten tähän saakka ole ajatellut muuta kuin rakkauttani, mutta olenhan minä vapaa ja riippumaton mies, eihän kukaan voi pakoittaa minua kantamaan taakkaa, jota en tahdo kantaa.

— En tahdo asettua teidän onnenne tielle, puhui Åsa, — erotkaamme mieluummin!

— Hyvän maineesi olet menettänyt! huudahti Ulman; — teidät nähtiin
Eteläportilla.

Huudahtaen kätki Åsa pään käsiinsä.

— Kuulkaa nyt mitä minä ehdotan, virkkoi von Pyhy.

— Me menemme nyt naimisiin, mutta pidämme avioliittomme salassa kaksi vuotta; silloin on asemani täällä varma ja siksi olen ehtinyt hankkia naimaluvan niiltä, joista perintötilani Pommerissa ovat riippuvaiset.