Kaikki hänen toivomuksensa täytettiin.
Mitä saksalainen lieneekään puhunut Ulmanille, mutta kun hän palasi kotiin linnasta, niin ilmoitti hän, että kuulutuksen piti tapahtua syrjäisessä maalaiskirkossa, jossa kävi hyvin vähän kansaa. Kolmen viikon kuluttua piti Åsan isänsä kanssa matkustaa sinne, sillä ennen ei sulhanen saattaisi tulla terveeksi; hän tulisi sitte perässä ja vihkiäiset olisivat paikalla. Kahdeksan viikkoa viipyisivät he siellä. Sitte palaisi Åsa isänsä luo ja von Pyhy linnaan. Senjälkeen saisivat he ainoastaan harvoin tavata toisensa.
Åsan mielestä näytti tämä onni sangen kurjalta, mutta isä lohdutti nyt vuorostaan häntä; kaksi vuotta täytyisi heidän kärsivällisesti odottaa, sinä aikana saisi hänkin varastonsa myydyksi.
— Etkö sinä aio jatkaa ammattiasi?
— En, minäkin aion tästä kiivetä korkeammalle.
— Mihin, isä?
— En oikein tiedä, mutta kallis lysti siitä tulee, sillä se maksaa 20,000 guldenia.
— Miten hyvä hän on, kun pitää huolta meistä molemmista!
— Mutta nyt emme saa tästä asiasta hiiskahtaakaan; muista, ettei yksikään elävä sielu saa sitä tietää.
— Kyllä minä puolestani vaikenen.