Dacke otti vastaan luottamustoimen ja hänen johdossaan kävivät metsävarkaat entistä hirveämmiksi.
Jottei hallitus huomaisi hänen toimenpiteitään, vetäytyi hän Blekingeen, josta helpommin saattoi tehdä hyökkäyksiä Ruotsin puolelle ja järjestää voimansa.
Blekingeläiset, jotka olivat ruotsalaisten vanhoja vihollisia, ottivat hänet ystävällisesti vastaan ja auttoivat häntä ruokavaroilla.
Mutta Dacke ei aikonut pysyä halpana metsävarkaana. Hän hautoi suuria tuumia.
Tähän aikaan kiertelivät karkoitetut munkit pitkin maata ja useat heistä olivat paenneet rohkean seikkailijan, Niilo Dacken, turviin.
Muuan heistä, isä Klemens, soveltui erittäin hyvin Dacken nykyisiin tarkoituksiin.
Niilo oli, kumma kyllä, hankkinut tietoja kaikellaisista ulkonaisista asianhaaroista.
Hän tiesi, että sekä saksalainen pfalzkreivi Fredrik että herttua Albrekt Meklenburgilainen tavottelivat Ruotsin kruunua. Tosin ei hänen tarkoituksensa suinkaan ollut auttaa kumpaakaan, mutta hän päätti ryhtyä kirjevaihtoon heidän kanssaan, saadakseen nähdä, missä määrin heistä saattaisi olla hyötyä.
Ja juuri siinä suhteessa kelpasi munkki häntä auttamaan; hän kirjoitti näille herroille ja he vastasivat omakätisissä kirjeissä Niilo Dackelle. Yksin saksalainen keisari Kaarle V alentui persoonallisesti kiihoittamaan rohkeaa tuumaa ja suosittamaan pfalzkreivi Fredrikiä Ruotsin kuninkaaksi. Moni maanpakolaisuuteen ajettu herra kirjoitti Dackelle, tarjoten hänelle apuaan ja rohkaisten häntä niin suurilla lupauksilla, että Dacke itsekin tuli siihen vakaumukseen, että kohtalo oli määrännyt hänet täyttämään suuria, jopa korkeimpia päämääriä.
* * * * *