Kauniina kevätpäivänä v. 1542 seisoi Niilo Dacke mietteisiin vaipuneena Blekingen vanhan linnan edustalla, jonka muurien takana hänen väkensä tavallisesti asusteli.
Hänen takkinsa oli tummanvihreästä verasta, hihat halaistut ajan tavan mukaan ja silkillä sisustetut; edestä oli takki auki, joten kaula ja osa rintaa jäi paljaaksi. Väljät ruskeat polvihousut olivat sarkaa; polvien kohdalta piteli niitä hopeanapit.
Sääret olivat aivan paljaat ja jalat pistetyt karkeisiin kenkiin. Takin alla oli ohut, rautalangoista kudottu sotapaita, päässä nahkainen ryntökypärä ilman silmikkoa, niinkuin sotamiehillä. Sen harjana oli musta jouhitöyhtö, jonka juuressa välkkyi kallisarvoinen, sinisistä ja valkeista kivistä tehty, kullalla juotettu, tähti. Leveään nahkavyöhön oli pistetty lyhytvarsinen sotakirves sekä kaksi leveäsäiläistä veistä.
Olkapään yli kulki miekanhankkilus, jossa riippui lyhyt, hiukan käyrä miekka sekä kuparinen jahtitorvi. Pitkät, ruskeat hiukset valuivat olkapäille ja tuuhea, kihara parta kaarsi leuan ja huulet, tehden synkät kasvot hurjan näköisiksi.
Puku oli puoleksi aatelinen, puoleksi talonpoikainen, mutta kasvojen ilme vaihteli lakkaamatta; tuli ehdottomasti ajatelleeksi pimeää huonetta, jossa säilytetään paljon tavaraa.
Linnanraunioissa syntyi pian elämääpä liikettä; vuoroin kuului sieltä raakaa naurua tai pilapuheita, vuoroin kirouksia, mutta Niilo Dacke seisoi yhä liikkumattomana, tuijottaen tielle, jossa kaksi henkilöä näkyi likenevän; toinen heistä oli mies, toinen näytti olevan lapsi.
Mies varjosti kädellä silmiään, huomasi Dacken ja huudahti ääneen, sitte alkaakseen kömpiä ylös mäkeä.
Dacken kasvoista ei hetkenäkään olisi saattanut päättää, että hän tunsi hänet; ne kuvasivat ainoastaan odotusta.
Vihdoin tuli mies likemmä; hänen kädessään oli miekka, jota hän tällä haavaa käytti keppinä ja Dacke tunsi nyt hänet munkki Pietari Erlandinpojaksi, jonka hän hiljan oli lähettänyt Smålantiin ottamaan selkoa kansan mielialasta.
— Hähä, nauroi Niilo, — mikä jumalallinen olento on antanut teille siivet, koska te jo olette täällä?