— Mene tiehesi!
Kuin lentämällä katosi tyttö huoneesta. Dacke jäi silmäilemään hänen jälkeensä.
— Ymmärsikö hän vaaran? mutisi hän. — Odota, me tapaamme toisemme vielä kerran!
Aatami oli odottanut miltei kuoleman kauhussa.
— Pelastettu! kuiskasi Elsa ja riensi isänsä luo.
— Sinä viivyit kauvan… kävin jo levottomaksi, sanoi hän, syleillen tytärtään.
Elsa ei kertonut mitä vasta oli saanut kärsiä. Se olisi vaan tehnyt isän levottomaksi.
Seuraavana aamuna marssi Dacke pois, ottaen mukaansa suurimman osan miehiään; he menivät Blekingen rajan yli Smålantiin. Päällikön likeisimpänä miehenä oli luotettavuudestaan kuulu Pikku Jössi.
Dacke oli tavattoman huonolla tuulella; kaikki pahat voimat hänessä näyttivät nousseen vastustamaan niitä inhimillisiä tunteita, jotka nyt olivat alkaneet pyrkiä oikeuksiinsa. Hurjemmin kuin koskaan ennen ryhtyi hän ryöstämään ja polttamaan.
Eräänä sunnuntaiaamuna, juuri kun messun piti alkaa, saapui tämä yhteenhaalittu sotajoukko Väckelsångin kirkolle.