Vähää ennen oli kirkon sakaristoon paennut muutamia herrasmiehiä; he luottivat siihen vanhaan tapaan, että kirkon pyhyys suojaa väkivaltaa vastaan ja uskoutuivat Pikku Jössille, joka lupasi heille turvaa ja varmuutta.
Dacken mielestä oli Jössi tehnyt oikein. Kai sitä keino keksitään, kunhan he tulevat ulos.
— Ei, huusi Jössi, — jos sinä tahdot lyödä heidät kuoliaaksi, niin tee se ennenkuin me uskomme ja kunniamme nimessä olemme antaneet lupauksia; sillä muutoin käy meidän hullusti.
Sitte meni hän sakaristoon, lupasi herroille varmuutta sekä hengen että ruumiin puolesta ja vei heidät kanssaan kirkkotarhaan.
— Ha'at auki, mieheni! huusi Dacke rajusti. Silloin juoksi Jössi miestensä luo.
— Ha'at auki! huusi hänkin, sitte kääntyen Dacken puoleen. — Jos sinä tahdot, että sinua pidettäisiin rehellisenä miehenä, niin pysy alallasi, sillä muuten saat takaisin.
Dacke vimmastui, mutta hänen täytyi hillitä itseään. Yksi herroista meni Dacken puolelle ja, rupesi hänen kirjurikseen, toinen osti suurella rahasummalla ja kalleuksilla henkensä.
Suuri joukko talonpoikia meni Dacken puolelle, joten hän nyt oli oikean sotajoukon johtaja.
Hän piti ankaraa järjestystä ja järjestyksen rikkoja joutui armotta kuoleman omaksi.
Henkivartiastoonsa valitsi hän nuorimmat ja parhaimmat talonpojat.