Vahti kohteli heitä alentuvasti ja vei heidät päällikön luo.
Kustaa Stenbock otti heidät ystävällisesti vastaan, kuunteli heidän kanteitaan ja lupasi puhua heidän puolestaan kuninkaalle, jos he puolestaan nyt lupaisivat rauhallisesti lähteä kotiin ja jättää johtajansa hänen haltuunsa.
Ensimainittuun vaatimukseen he kyllä lupasivat suostua, mutta toiseen vastasivat he jyrkällä kiellolla.
— Ainakin teidän täytyy luvata, että hän suostuu tulemaan puheilleni, sanoi Stenbock, — minä kyllä lähetän täysikelpoisen panttimuksen hänen vakuudekseen leiriinne.
— Sitte ei hänen sovi kieltää, sanoi toinen talonpojista.
— Hän on vannonut, että hänen tekonsa tulevat tarkoittamaan meidän parastamme, lisäsi toinen.
Miehet läksivät heti paluumatkalle.
Dacke oli jo papin kautta saanut tietää heidän aikeensa ja otti heidät vastaan synkin katsein.
He kertoivat nyt miten oli käynyt ja talonpojat kuulivat ilomielin, että heidän lähettejään oli kohdeltu ystävällisesti.
Dacke arvasi heidän ajatuksensa ja, peläten ettei hänen tuumansa onnistuisi, kun joukossa viimeaikoina oli vallinnut alakuloisuus ja epäilys, suostui heidän ehdotukseensa.