Kuuden "uskollisen" seuraamana lähti hän vihollisen leiriin.
Kaksi kuninkaallista upseeria antautui panttivankeina hänen seuralaisilleen. Ja nyt vietiin hän yksinään linnanpäällikön telttaan, jossa Stenbock odotti häntä.
Vihan vimmassa oli hän suostunut miestensä ehdotukseen ja miltei itsetiedottomasti oli hän kasvoissaan säilyttänyt saman ylpeän ilmeen ja äänessään saman uhkamielisyyden.
Stenbock hämmästyi nähdessään jättiläiskokoisen talonpoikaispäällikön ja puhutteli häntä ystävällisesti.
Mutta syytösten tulvalla katkaisi Dacke hänen puheensa. Hän oli ryhtynyt toimeen vaan sentähden, että oikeutta hänen kotipuolellaan oli kohdeltu mitä suurimmalla huolimattomuudella ja rohkeasti lausui hän, ettei kapina lakkaa ennenkuin talonpoikien vaatimukset ovat tulleet täytetyiksi. Hän valitti liian suuria veroja, sietämättömiä rasituksia, kuninkaan omavaltaista menettelyä ja vakuutti, ettei sovinnosta tule mitään ennenkuin olot palautetaan entiselleen ja talonpojille annetaan varma vakuutus siitä, ettei heiltä enään vaadita uusia veroja ja ulostekoja.
Stenbock lupasi esittää kuninkaalle talonpoikien vaatimukset ja sanoi toivovansa, että kaikki kääntyisi parhain päin.
Vielä keskusteltuaan päättivät he tehdä kolmen kuukauden aselevon.
Dacke lupasi kaksitoista tuntia päällikön ja hänen miestensä lähdön jälkeen hajoittaa leirinsä, lähettää talonpoikansa ja sotamiehensä kotiin ja itse lähteä Tanskan alueelle.
Kustaa Stenbock ihaili Dacken ajatusten selvyyttä ja erinomaista esittämiskykyä; mies teki häneen mahtavan vaikutuksen. Hän ei tullut edes ajatelleeksi, että Dacken mielessä piili petos, ja iloiten siitä, että koko kapina päättyisi ilman ainoaa miekaniskua, lupasi hän seuraavana päivänä kaikkine joukkoineen palata Länsigötlantiin.
Entistä ylpeämpänä ja voitostaan varmempana palasi Dacke leiriinsä.