Mutta viisaana ja varovaisena miehenä ei hän ilmoittanut ajatuksiaan kenellekään, vaan sulkeutui paikalla telttaansa.
Varhain seuraavana aamuna alkoi sekä linnassa että kuninkaallisessa leirissä vilkas elämä.
Bergqvaran omistaja Ture Trolle oli, todistaakseen uskollisuuttaan ja rakkauttaan kuninkaaseen, lahjoittanut kuninkaallisille joukoille paljon muonavaroja ja toivoi niiltä voimakasta apua.
Epäluulolla kuuli hän Stenbockin vakuuttavan, että kaikki vaara on ohi.
Dacke oli jo monta kertaa lähettiläidensä kautta koettanut vaikuttaa
Ture Trolleen, mutta aina saanut ylpeitä ja halveksivia vastauksia.
Stenbock oli pelännyt tappiota siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen joukkonsa, suureen talonpoikaisvoimaan nähden, olivat sangen pienet. Hän ei tullut edes ajatelleeksi, että Dacke häntä pettää, vaan iloitsi siitä, että niin helpolla oli päässyt pälkähästä.
Kun talonpojat näkivät leiriä tyhjänä, heräsi heidän rohkeutensa. Tuon kaiken oli Dacke saanut aikaan, hän oli nyt heidän mielestään miltei puolijumala ja ihaillen kokoontuivat he hänen ympärilleen.
Dacke soi jo hengissä heille anteeksi kärsimänsä solvauksen, kun he edellisenä päivänä olivat pakoittaneet hänet, käymään Stenbockin puheilla. Nyt päätti hän oikein lujilla siteillä kiinnittää heidät itseensä. Mutta edullisinta oli hänelle antaa joukon ryöstää ja rosvota, sillä se vaikutti miehiin enemmän kuin hänen voimansa ja munkkien puhe.
Muutamia tuntia Stenbockin lähdön jälkeen, kutsui hän kokoon väkensä ja käski heidän ryöstää Bergqvaran, murhata ja rosvota mielin määrin. Käsky herätti rajattoman riemun.
Ainoastaan muutamat varakkaat smålantilaiset talonpojat ja tilanomistajat panivat vastaan.