Joku sanoi suoraan, että Dacke rikkoo sotalait. Stenbock läksi pois luottaen hänen sanaansa, sen saattoi lapsikin ymmärtää. Mutta tätä vastustusta ei kukaan kuunnellut.
Papit selittivät, etteivät Dacken sitoumukset velvoita mihinkään ja lupasivat täydellisen synninpäästön jokaiselle, joka pitää syntini ryhtyä rankaisemaan Ture Trollea, sitä pirua ja talonpoikaisvihaajaa, tulella ja miekalla.
Tämä puhe auttoi, sillä rosvoamishalu eli jokaisessa ja nyt oli heidän päätöksensä valmis.
Villin näköisiä miehiä pukinnahkatakeissa ja vasikannahkahousuissa kulki joukon etunenässä.
Turhaan oli Ture Trolle sulkenut ovensa ja porttinsa, turhaan oli hänen väkensä kätkeytynyt kaukaisimpiin soppeihin. Hänellä ei ollut aseita, ei ampumavaroja eikä sotamiehiä. Talon täytyi armotta joutua vihollisten käsiin.
Rosvojen rautakynsiä eivät kestäneet mitkään lukot ja ovet ja portit murrettiin auki. Saisipa Trolle nähdä, kuka nyt on herrana Bergqvarassa.
Ne onnettomat, jotka olivat kätkeytyneet aittoihin ja kellareihin, vedettiin esiin piilopaikoistaan piestäviksi.
Naurua ja huutoja, valituksia ja voivotuksia, kirouksia ja sadatuksia kuului sekaisin; oli kuin joukko helvetin henkiä olisi päässyt irti ja joutunut riitaan saaliin jaosta.
Tämän hirveän sekamelskan vallitessa oli Ture Trolle sairaan vaimonsa kanssa lähtenyt pakoon takaportin kautta; oman ja vaimonsa hengen hän siten pelasti, mutta heidän omaisuutensa joutui ryövärien käsiin.
Linnanpihalla vilisi saaliinhimoisten talonpoikien joukko, rikkoen ovia ja antautuen mitä hirveimpiin väkivaltaisuuksiin.