— Nyt hän on täällä, virkkoi hän.
Kustaa oli sattumalta yksin.
— Päästä hänet sisään!
Kustaa kyllä tunsi Olavin äkkipikaisuuden, mutta hän pysyi lujana päätöksessään.
Olavi astui sisään, mutta pysähtyi hämillään oven suuhun.
Silloin meni kuningas hänen luokseen ja ojensi hänelle kätensä.
— Suo anteeksi! virkkoi hän.
Olavi heittäytyi polvilleen ja peitti kuninkaan käden suudelmillaan ja kyynelillään.
Kustaankin silmät kyyneltyivät.
— Nouse ylös, sanoi hän, — tahdon puhua kanssasi.