Märta ei koskaan ollut nähnyt Svanten suuttuvan, mutta nyt hän suuttui, ja äänellä joka vapisi mielenliikutuksesta, virkkoi hän:
— Älä koskaan enään puhu tästä, muista se!
Sitte hän läksi.
Märta putosi istualleen, siihen määrään hän hämmästyi. Sellaisia sanoja käyttää Svante hänelle!… Hyvä. Kyllä hän vaikenee, vaikka tarjoisivat kruunun jollekin hänen torppareistaan. Tosin hän on sitä mieltä, että hänen Niilonsa yhtä hyvin voisi tulla kuninkaaksi kuin tuo Eerik tai Juhana, mutta eihän asia häneen koske… kyllä hän osaa pitää suunsa kiinni.
Tukholmasta kirjoitti kuningas koko maan ritaristolle ja aatelille, kehoittaen heitä saattamaan parhaimmat tavaransa sekä ruokavaroja niin paljon kuin suinkin likeisimpään linnaan, mutta varovaisuudella, jotteivät talonpojat saisi vihiä asiasta. Markkina-aika oli pian käsissä, ei saattanut tietää, mikä melu silloin syntyisi.
Hän kirjoitti sotavoiman päälliköille, huomautti, että rahvas koko maassa on ikäänkuin järjiltään, että se aatelistoa ja koko esivaltaa vastaan on käynyt niin kiihkeäksi, että hän pelkää, kuinka se saadaan tyynnytetyksi. Sentähden tulee päällikköjen paikalla kaikkine joukkoineen lähteä liikkeelle ja marssia Tukholmaan.
Hän huomautti, että hän on kestänyt monet kovat ja vaaralliset kahakat sekä valtakunnan vihollista vastaan että kotimaassa, niin salaisia kuin julkisiakin kavaltajia vastaan, mutta että hän tästä kaikesta saa palkakseen ainoastaan kiittämättömyyttä, vastahakoisuutta ja kapinallisuutta omilta alamaisiltaan.
Nyt on hän väsynyt ja aikoo heittää kaiken tämän kurjuuden.
Mutta saatuaan tämän kirjeen keskustelivat Lauri Siggenpoika ja
Juhana Turenpoika kotvasen aikaa.
He tulivat siihen johtopäätökseen, että kapina tarkoitti ritaristoa ja aatelistoa yhtä paljon kuin kuningasta, sekä että ainoastaan Kustaan suuri miehekkyys, hänen kykynsä taivuttaa kansan mieltä, hänen johtava viisautensa ja erinomainen onnensa kaikissa yrityksissä, saattaisi torjua ja kukistaa vaaran, joka nyt uhkasi koko Ruotsin valtakuntaa.