He kirjoittivat paikalla kuninkaalle, että talonpojat aina Kaarle kuninkaan ajoista asti ovat ottaneet tavakseen käyttää väkivaltaisia keinoja ennenkuin tottelevat; nyt ovat he ryhtyneet äärimäisimpään ja voimakkaimpaan keinoon; toisen kerran he kyllä tulevat huomaamaan, että Jumala, joka tähän asti niin ihmeellisellä tavalla on suojellut Kustaa herran kuninkaallista hallitusta, eteenkinpäin on sen tekevä.
Ennen kaikkea kielsivät he häntä lähtemästä liikkeelle sotajoukkoineen, koska talonpojat siten tulisivat vielä rohkeammiksi ja seuraisivat häntä ehkä Tukholman portille asti. Koskaan ei saattaisi käydä hullummin kuin jos he saisivat haltuunsa meren puolen ja sitä tietä tulisivat kuninkaan luo, jos maantiet heiltä suljettaisiin.
Kustaa epäröi. Hän ilmoitti epäilyksensä sisarensa pojalle Pietari Brahelle, joka häntä hartaasti rakasti, ja tämän pyyntöjen ja rukousten tähden päätti hän jättää asian ratkaisematta.
Hiukan myöhemmin marssi eteläänpäin noin kaksituhatta taalalaista, kaikki täysissä aseissa, jouset ja nuolet olalla.
He olivat kuulleet, että eteläisemmissä maakunnissa vallitsi meteli ja olivat neuvotelleet keskenään. He olivat myöskin ottaneet huomioonsa kuningas Kustaan oikeutta harrastavan hallituksen ja että hän isällisellä huolella hoiti valtakuntaa. He olivat itse oikeudenmukaisesti saaneet rangaistuksen kapinallisesta mielestään ja he tahtoivat nyt vuorostaan olla apuna rankaisemassa muita, jotka olivat saaneet aikaan melua ja epäjärjestystä.
Kuningas tuli sangen liikutetuksi ja iloiseksi, hän kiitti talonpoikia ja jakoi heille lahjoja. Hän pyysi heitä olemaan valmiina silloin kun hän kutsuisi heitä; tällä hetkellä ei hän heitä tarvinnut. Talvi oli tulossa ja hänen päällikkönsä olivat tehneet aselevon smålantilaisten kanssa.
Juhana Turenpoika ja Lauri Siggenpoika olivat leiriytyneet Vexiön edustalle ja tiheässä metsässä, aivan heidän likellään, oli Dacke joukkoineen, jotka olivat jaetut kahteen osaan. Toista niistä johti Pikku Jössi. Tällä miehellä oli kuusi sormea kummassakin kädessä ja kuusi varvasta kummassakin jalassa. Hän oli rohkea veitikka ja muita etevämpi. Hyökätessään kuninkaan väen kimppuun, menetti hän koko joukkonsa ja kaatui itse.
Talonpoikain kesken kävi huhu, että paljon sotaväkeä oli tulossa Saksasta ja tämä ynnä talven läheneminen sai talonpojat taipumaan aselepoon. Dackekin suostui siihen vihdoin ja yhden vuoden välirauha tehtiin, jonka aikana talonpoikain tulisi suorittaa veronsa kuninkaalle ja rangaista pahantekijöitä ja kavaltajia; kaikki mitä rahvas oli rikkonut kuningasta vastaan annettaisiin sille anteeksi ja unohdettaisiin.
Dacke jätti rahvaan puolesta luettelon kaikista heidän valituksistaan ja niiden johdosta lupasivat herrat hankkia parannuksia. Senjälkeen jätti sotaväki Smålannin ja osa marssi Länsigötlantiin, mutta suurin joukko meni Itägötlantiin.
Kiihko oli niin suuri, että talonpojat useimmissa kihlakunnissa kokoontuivat hävittämään sotaväkeä, mutta päälliköt jouduttivat marssia ja Holavedin luona, jossa noin 70 talonpoikaa tervehti sotaväkeä terävillä nuolilla, saivat nämä kaikki surmansa.