Mutta saattaisiko hän todellakin kiivetä niin korkealle, että voisi vaatia haluamansa palkan?
Hän päätti vastaiseksi pysyä sanoissaan ja lupauksissaan.
Avoimien kirjeiden kautta kielsi hän ryöstämisen ja julisti aateliskartanoille rauhan.
Mutta omia määräyksiään noudatti hän suuremmalla ankaruudella kuin hänen olisi pitänyt.
Eräs hänen parhaimmista päälliköistään, mahtava ja suurisukuinen smålantilainen talonpoika, sama mies, jonka Dacke määräsi päälliköksi linnaan silloin kun Arvid tyttärineen sieltä pakeni ja jota ei Dacke sittemmin saattanut kärsiä, sama kelpo mies, Maunu Hane, joutui hänen kanssaan kiivaaseen kiistaan ja sai kuolemanrangaistuksen. Muita arvossapidettyjä porvareja kuljetutti hän kahleissa pitkin kyliä, saadakseen talonpojat pelkäämään ja päästäkseen kuninkaan ja herrojen suosioon.
Tämä oli talonpojista liikaa ja kun hän sitte piti käräjät Bergassa ja kysyi heiltä, paljonko apua heiltä oli odotettavissa, niin vastasivat he aikovansa pysyä kotona, he eivät aio totella hänen käskyjään.
Keskenään päättivät he tappaa kaikki miehet, jotka heidän luoksensa saapuisivat kehoittamaan heitä ryöstämään ja rosvoamaan.
Nyt kutsui Dacke Värendin talonpojat Vexiöhön ja puhui heille ylpeää kieltä.
Tästälähin palautettaisiin vanhat hyvät tavat, sentähden antaa hän anteeksi vuoden (1542) veron ja lupaa, että tästä päivästä alkaen jokainen saa pitää hankkimansa saaliin, luovuttaen hänelle, Dackelle, ainoastaan pienen osan. Sitte kehoitti hän heitä veljien lailla auttamaan toisiaan; jokaisen, joka tahtoi yhtyä liittoon, piti nostaa kätensä.
Talonpojat noudattivat kehoitusta ja nyt kertoi Dacke heille, että hän odottaa kirjettä kuningas Kustaalta; jos sen sisältö on hänelle mieliksi ja maalle hyödyksi, niin aikoo hän pysyä uskollisena pakkosopimukselle, muussa tapauksessa hän kyllä vielä muistaa entiset temput ja ryhtyy sotaan.