Korkeana herrana eli hän nyt Bergqvarassa ja sai tähän aikaan vastaanottaa kirjeen Meklenburgin herttualta, joka tarjoutui rupeamaan talonpoikien kuninkaaksi.
Ylenkatseellisesti viskasi Niilo kirjeen luotaan; hän odotteli joka päivä lähetystöä keisarilta ja pfalzkreivi Fredrikiltä, jotka molemmat koettivat voittaa häntä puolelleen.
Hiukan myöhemmin kirjoitti hän valtakunnan neuvostolle, että hänelle on tarjottu Smålanti läänitykseksi, jos hän auttaa keisaria valloittamaan Ruotsin ja Tanskan. Mieluummin hän sentään palvelee kuningas Kustaata, jos herrat auttavat häntä saavuttamaan kuninkaan ystävyyden ja niin suuren läänityksen, että hän saattaa katsoa tulevansa sillä toimeen.
Kuningas Kustaalle kirjoitti hän, että jos kuningas tahtoo täyttää hänen toivomuksensa, niin hän uhraa elämänsä jakamattomana kuninkaan ja valtakunnan palvelukseen.
Sitte pyysi hän, että kirjureita lähetettäisiin kaikkiin Smålannin kihlakuntiin. Sotaväkeä lupasi hän itse hankkia, kuninkaan tulisi ainoastaan pitää huolta heidän vaatteistaan ja rahoistaan.
Kirje osoitti tavatonta rohkeutta ja itseluottoa ja Kustaassa heräsi halu nähdä ja puhutella tuota talonpoikaa, jonka kanssa keisari ja useat Saksan ruhtinaat olivat neuvotteluissa. Hän kirjoitti siis hänelle ja pyysi häntä, varmaa turvaa vastaan, tulemaan Tukholmaan joko maa- tai meritietä.
Mutta Dacke pelkäsi petosta ja tahtoi ensin herättää enemmän pelkoa.
Ja niin alkoivat rettelöt uudestaan.
Kronoborgin linnassa joi hän jouluoluensa ja esiintyi kaikkialla ankarana ja mahtavana herrana.
Kalmarin linnanpäällikkö, Germund Sveninpoika Some, urhean merisankarin veli, tahtoi puhutella Niilo Dackea ja kirjoitti hänelle siitä. Dacke saapuikin tuhannen miehen etunenässä ja vastasi kirjeeseen, että nyt sopii Germundin tulla puhuttelemaan häntä.