Parin aatelismiehen ja Kalmarin pormestarin seuraamana tuli Germund talonpoikaisleiriin ja koetti kehoittaa Dackea luopumaan koko kapinasta.
— Mistä te luulette saavanne apua? kysyi hän.
Dacke vastasi, että keisari, herttua Albrekt, lyypekkiläiset ja monet
Ruotsista karanneet herrat saapuvat ensi avoveden tullessa.
Germund neuvoi häntä pysymään levollisena siihen asti, sillä soturien on tapana pitää annetut lupaukset.
Dackea suututti ja hän vastasi, ettei hän muuta ole aikonutkaan.
Sitte marssi hän pois.
Mutta Dacken sanoihin ei ollut luottamista. Hän läksi Ölantiin ja kielsi talonpoikia maksamasta kuninkaalle veroa, ryösti Germundin omia taloja sekä kaikkia seudun aatelistiluksia.
Kiireen kautta poltatti silloin Germund kaikki kaupungin likeisyydessä olevat kylät; kansa joutui suureen kurjuuteen, mutta hän sanoi talonpojille, että syyttäkööt itseään kaikesta mitä tapahtuu.
Kaikki karja ajettiin kaupunkiin ja portit suljettiin.
Pian saapui kahdeksansataa talonpoikaa, jotka pystyttivät leirinsä kaupungin ulkopuolelle, tämä tapahtui tammikuun 31 päivänä.
Nyt teki Germund hyökkäyksen, löi heidät ja otti kolmekymmentä talonpoikaa sekä heidän johtajansa, Pietari Spännaren vangiksi.