Hiukan myöhemmin pyysi hän salaa saada keskustella linnanpäällikön kanssa; hän sanoi tahtovansa päästä koko tästä sekamelskasta, voidakseen antautua kuninkaan palvelukseen.
Sture suostui antamaan hänelle turvakirjeen, mutta ainoastaan sillä ehdoin, että piiritys paikalla lakkaisi ja että molemmat falkonetit toimitettaisiin hänelle takaisin.
Eerik Laurinpoika piti sanansa ja suurin osa talonpoikia marssi pois
Stegeborgista. Noin 150 miestä sentään jäi vihollisen leiriin.
Kierrellessään linnan suojissa oli Aatami monasti käynyt isä
Klemensin pienessä huoneessa.
Munkki vietti siellä tavallisesti ainoastaan yöt, sillä päivänsä hän enimmäkseen kulutti linnassa, jutellen ja rukoillen, tai sotamiesten luona, joihin hän kaikin tavoin koetti vaikuttaa.
Sinä iltana jolloin talonpoikaisjoukko läksi, sattui Aatami olemaan ulkona; hän huomasi silloin, että pienen tornikamarin ikkunassa riippui nuoratikapuut; vahti, joka tavallisesti asteli ikkunan alla, oli nyt poissa. Aatamin pienet, vilkkaat silmät kiertelivät pitkin pihaa ja pian huomasi hän olennon, joka likeni vihollisten puolelta. Aatami kätkeytyi paikalla lumikinosten taa ja näki sieltä, kuinka olento likeni, tarttui nuoratikapuihin ja alkoi kiivetä ylös.
"Hän menee tuota tietä, jottei kohtaisi ketään linnanväkeä", mutisi Aatami itsekseen ja vikkelänä kuin orava hiipi hän sisään, kiiti linnan läpi tornikamariin ja avasi hiljaa oven.
Viime aikoina oli Aatamilla aina ollut mukanaan jousi, jota hän osasi käyttää sangen taitavasti.
Kun hän avasi ovea, näki hän kiipeävän olennon ulkoapäin ojentavan kätensä tarttumaan ikkuna pieleen; yhä korkeammalle nousi olento, väsymyksestä läähättäen.
Silloin pani Aatami jouseen nuolen, pimeästä huolimatta saattaisi hän varmaan osata maaliinsa, ja pian lensi nuoli läpi huoneen, kohti olentoa, joka istuen ikkunalaudalla, juuri aikoi vetää ylös köysitikapuita. Kirkaisten kaatui mies suinpäin permannolle.