Seuraavana aamuna alkoi Vikbolandista päin kuulua rummun pärinää ja valtava sotajoukko marssi linnaa kohti.
Se oli Juhana Turenpojan joukko; hän toi muassaan 400 jousimiestä sekä Södermanlannin rälssin. Jälelle jääneet talonpojat saivat surmansa, paitsi kolmekymmentä miestä, jotka otettiin vangiksi.
Mutta Stegeborgissa vallitsi suuri ilo. Harvoin lienevät isäpuoli ja poikapuoli olleet täydellisemmässä sopusoinnussa.
Persoonallisuutena oli Juhana Turenpoika paljon etevämpi, mutta sydämen lämmössä ja mielen uskollisuudessa vei Svante Sture häneltä voiton. Molemmat ihailivat toisissaan niitä ominaisuuksia, joita kumpikin piti suurimmassa arvossa.
Paljon heillä oli keskustelemista, mutta Märta rouva tahtoi olla heidän kanssaan; eihän kukaan niin ollut kärsinyt ja pelännyt kuin hän; olipa tuo munkkijuttu aika ikävä, varmaan vielä syytettäisiin häntä, ehkä hänen vaan tulevaisuudessa oli kääntyminen herransa uskoon… olihan hän tottunut mukaantumaan.
Talon parhaimmat herkut hän kantoi herrojen eteen, mutta kun Juhana herra sitte kiitteli hänen ruokiaan, valitteli hän, etteivät ne olleet onnistuneet niin kuin hän olisi suonut.
Molemmat herrat läksivät sitte kokoukseen Örebrohon. Maunu Sveninpoika Some oli sillaikaa käskynhaltijana Stegeborgissa, eihän sitäpaitsi enään ollut mitään vaaraa.
Örebrossa päätettiin, että kuninkaan sotaväki Lauri Siggenpojan johdolla kokoontuisi Vadstenaan.
Äkkiä levisi huhu, että Dacke itse on tulossa, ja hiukan myöhemmin saapui monta tuhatta talonpoikaa, jotka pystyttivät leirinsä puolentoista penikulman päähän Vadstenasta.
Kuninkaalliset päälliköt päättivät tehdä äkkiarvaamattoman hyökkäyksen ja lähtivät liikkeelle yön aikaan.