Varsinkin kunnostivat itseään tässä työssä tanskalaiset ja kun he saaliskuormineen saapuivat Kalmariin, rupesivat he uhaten vaatimaan palkkaansa, huomauttaen, että he tahtovat auttaa Kustaa kuningasta puhdistamaan hometta hopeataalereista.
Kronikat eivät kiitoksella mainitse sitä tanskalaista sotaväkeä, joka lähetettiin kuninkaan avuksi.
Lauri Siggenpoika ja Juhana Turenpoika marssittivat itse pääjoukon Vadstenasta Linköpingin ohi Kindiin, jossa he ryöstivät ja polttivat talonpoikien tiloja. Mutta ainoastaan kolme pitäjää meni kuninkaan puolelle, kaikki muut pakenivat metsiin, joissa suuri joukko aseellisia miehiä vaimoineen, lapsineen, elusteli, koko matkan kulkien rinnan sotajoukon kanssa. Yhtämittaa tavattiin tiellä murroksia, väjyvää väkeä piili pitkin pensaita ja kaikki sillat olivat revityt.
Ei kulunut päivääkään jolloin ei olisi tapeltu ja vuodatettu verta.
Talonpojat seurasivat ennen kaikkea kuormastoa, mutta eivät uskaltaneet ryhtyä avonaiseen taisteluun; he väittivät, että ihmiset taistellessaan heinäsirkkalaumaakin vastaan saattavat väsyä, saatikka sitte kun on kysymys suuresta sotajoukosta.
Kindistä oli sotajoukko hyökännyt Seveden kihlakuntaan ja sieltä
Asbolandiin.
Högsbyssä seisoi Dacke itse parhaimpine miehineen. Hän oli asettunut niin vahvaan asemaan, etteivät sotapäälliköt uskaltaneet käydä hänen kimppuunsa.
Saksalaisten palkkasoturien suureksi iloksi vetäytyivät he takaisin.
Nämä luulivat jo, että nyt mentäisiin tuohon luvattuun maahan
Itägötlantiin, mutta marssi suunnattiinkin Östran kihlakuntaan.
Täällä oli runsaasti kaikellaista tavaraa joka talossa, sanoo Pietari
Brahe; minne vain poikkesi, niin pitoihin pääsi.
Dacke lähti myöskin Högsbystä ja marssi Kindiin, jossa laittoi itselleen lujan aseman.
Sotapäälliköt päättivät nyt hyökätä Dacken kimppuun ja kielsivät väkeänsä ampumasta ainoatakaan laukausta sinä päivänä, jotteivät talonpojat tietäisi olla varuillansa.