— He ovat monessa suhteessa samaa mieltä.
— Mutta, virkkoi Stenbock yhä kasvavalla mielenkiinnolla, — tämä edellyttää vastakohtia.
— Ja tarkoittaa kuolemaa, jota meidän on pelättävä. Kerrotaan, että taivaan enkeli, joka kalvavasti kadehti Jumalan majesteettia, syöstiin helvettiin; ei sanota missään, että Herra hänet olisi syössyt, vaan hänen oma syntinsä sen teki.
— Viha on kateuden kaksoisveli ja silloin alkoi se taistelu, joka on yhtä vanha kuin maailma.
— Ihmisen himot ja halut vetävät häntä alaspäin; ne johtuvat kiusauksiin, mutta Jumalan ääni puhuu omassatunnossa, se varoittaa, kehoittaa ja viittoo ylöspäin.
— Ihminen on vapaa ja saa itse valita.
— Hänen suuruutensa, lausui Kustaa, — siis juuri voi tuottaa hänelle lankeemuksen.
— Tahtoisin mielelläni, virkkoi Stenbock, — tehdä kysymyksen, mutta te ette saa pitää minua pakanana.
— Kysy vaan mitä tahdot.
— Mikä meille takaa, etteivät kaikki nämä asiat ole syntyneet muutaman vikkelän velikullan aivoissa?