Juhana ja Cecilia olivat nukkuneet.
— Katsokaa miten hän on kaunis, sanoi Kustaa. Pieni punaposkinen tyttö vaaleine kiharoineen lepäsi todellakin viehättävänä kuninkaan sylissä.
Ihaillen kaikki häntä katselivat.
Silloin avasi hän suuret, tummansiniset silmänsä, katsahti veitikkamaisesti läsnäoleviin, kätki sitte päänsä isän kainaloon ja kietoi käsivartensa hänen kaulaansa.
Stenbock ja Olavi eivät voineet olla ilmaisematta ihastustaan.
— Hemmoittelu on jo häneen vaikuttanut, virkkoi äiti. — Anna pienokainen tänne, niin kannan pois hänet.
Mutta Cecilia rupesi hyväilemään ja suutelemaan isäänsä, pyytäen:
— Anna minun olla täällä luonasi.
Margareeta otti pienen itsepintaisen tytön syliinsä ja muut lapset seurasivat häntä.
— Olen onnellinen isä, lausui Kustaa.