— Ehkä! lausui Margareeta hymyillen.
Kesä tuli ja kuninkaallinen perhe muutti Gripsholmaan.
Keväinen ilma näytti todellakin tekevän sairaalle hyvää, hän voimistui ja kuninkaan ilo nousi ylimmilleen.
Mutta heikkous palasi eikä Margareeta olisi jaksanut ottaa osaa soutoretkiin, vaikka hän suostui tehdäkseen kuninkaalle mieliksi.
Elokuun keskivaiheilla tehtiin taas tuollainen retki Mälarille, mutta kuningatar rupesi voimaan niin pahoin, että hänet oli vietävä saareen ja sieltä likeisimpään linnaan, Tynnelsöhön.
Lähetettiin paikalla sanaa kaikille lapsille, sillä Margareeta tunsi loppunsa lähestyvän.
Sanomaton tuska oli vallannut Kustaan; hän ei hetkeksikään jättänyt puolisoaan.
Kaikellaisia keinoja koeteltiin, mutta mikään ei auttanut.
Koitti elokuun 26 päivä.
Koko yön oli kuningatar ollut horroksissa, nyt hän äkkiä avasi silmänsä. Hän oli täydessä tajussa. Hänen ensi katseensa etsi kuningasta, hymy lensi huulille, hän tarttui Kustaan käteen ja suuteli sitä.