— Kiitos, herrani ja kuninkaani, lausui hän, — sinä korotit minut valtaan ja kunniaan… suo anteeksi, jollen naisellisessa heikkoudessani ole toiminut niinkuin minun olisi pitänyt.

Kustaa oli langennut polvilleen vuoteen viereen, nyyhkytyksiltään ei hän saanut lausutuksi sanaakaan, mutta hän suuteli hänen kättään ja kasteli sen kyynelillään.

— Pidä huolta lapsistamme, minä heitän heidät ensinnä Jumalan ja sitte sinun huomaasi!

— Olen tekevä mitä ikinä voin, Margareetani, vastasi Kustaa kyynelten vieriessä.

Margareeta antoi katseensa kierrellä pitkin itkevien omaistensa piiriä.

— Hyvästi ja kiitos kaikesta rakkaudestanne! Itkien olivat lapset kerääntyneet isän ympärille. Heikolla äänellä kehoitti Margareeta heitä keskinäiseen rakkauteen ja siunasi heitä.

Sitte pani hän kätensä ristiin ja lausui:

— Jumala, siunaa ja varjele kuningasta, anna hänen vielä elää monta vuotta maansa ja kansansa onneksi!

Vielä kerran tarttui hän kuninkaan käteen, painoi sitä hiljaa ja veti syvältä henkeään.

Sitte hän sammui.