Kustaa jätti hänet vanhempiensa seuraan ja meni huoneeseensa.

Isä ja äiti selittivät nyt tytölle, että hänelle on tapahtunut suuri kunnia, jota ei hänen sovi työntää luotaan.

— Kustaa Roos! nyyhkytti tyttö.

— Oletko antanut hänelle lupauksia?

— Eihän sellaisia tarvittu.

— Sinun käy nyt niinkuin rakkaan sisareni Margareetan kävi.

— Hän saattoi olla iloissaan.

— Niin sinäkin saatat! puhui Kustaa Stenbock, — ajattele, että sinä, tuollainen pikku tyttö, tulet Ruotsin kuningattareksi!

— Orvokki! ajatteli Katarina.

Hetkisen kuluttua hän ujona, poskilla puna, astui kuninkaan luo.