— Kyllä minä voin elää ilman niitä!

— Mutta sitä sinun ei pidä tehdä, siunattu lapseni! Ilolla olen minä näkevä suloiset kasvosi tanssivien joukossa, olen pitävä niitä kauneimpina ja rakkaimpina ja olen iloitseva siitä, että juuri sinä olet kuningatar, jota kaikki kunnioittaen katselevat.

— Älkää tehkö minua itserakkaaksi!

— Ole huoleti, sanoi kuningas reippaasti, — minä nautin orvokin tuoksusta, mutta kannan sitä rinnallani, jotta kaikki saisivat iloita sen kauneudesta. Juuri samalla tavalla tahdon kohdella sinua, suloinen orvonkukkani!

He palasivat nyt vanhempien luo, jotka malttamattomasti odottivat kihlatuita.

Sitte seurasi syleilyjä ja onnitteluja. Päätettiin vastaiseksi pitää asia salassa. Tosin likeistä sukulaisuutta tavallisesti pidettiin esteenä, mutta Kustaa arveli, että se helposti olisi poistettavissa.

Niin pian kuin suinkin, viimeistään elokuussa, tahtoi hän viedä nuoren morsiamensa Tukholmaan.

— Lähden täältä herra Juhana Turenpojan ja Kristina rouvan luo, sanoi kuningas, — ainoastaan heille tahdon ilmoittaa salaisuuteni.

Seuraavana päivänä läksi kuningas.

— Hyvä, että Kustaa Roos on vieraalla maalla eikä palaa ennenkuin… ennenkuin…