— Juuri näin kävi Margareetan, sanoi Brita rouva, — mutta hän mieltyi paikalla kuninkaaseen; kuinkahan sinun käy, rakas Katarina?
— Kyllä minä luulen, että tulen hänestä pitämään, pidän nyt jo, mutta aivan toisella tavalla.
— Kuin Kustaa Roosista?
Katarina nieli kyyneleensä.
— Tahdon olla kuninkaan tottelevainen ja rakastavainen tytär, lausui hän; — hän sanoo tarvitsevansa minua, tietysti on velvollisuuteni noudattaa hänen mieltään.
Brita rouva syleili häntä, mutta sisarukset kohtelivat häntä miltei kunnioituksella. He olivat, lupaamalla vaieta, saaneet tietää salaisuuden.
Sydämellisesti ottivat Juhana Turenpoika ja hänen jalo puolisonsa vastaan kuninkaan; huhun kautta olivat he jo saaneet tietää odottamattoman uutisen ja ensi hämmästyksestä tointuneina, olivat he tulleet siihen johtopäätökseen, että Katarina arvokkaasti tulee täyttämään Margareetan sijan sekä että heidän tulee tukahduttaa ikävänsä toivotun miniänsä kadottamisesta.
— Kustaa raukkamme! lausui Kristina rouva, — hän saa noudattaa velipuolensa esimerkkiä.
Säästääkseen Kustaan mielipahalta, onnittelivat he häntä heti. Häntä tosin hiukan harmitti, ettei mikään saanut pysyä salassa, mutta samalla hän sentään ilostuikin ja joutui paikalla hyvälle tuulelle.
Kustaa osasi olla tavattoman rakastettava ja kun hän nyt koko tunteellisuudellaan kuvasi ilotonta elämäänsä, niin oli Juhana herra aivan samaa mieltä kuin hän.