Kristina rouvakin iloitsi sydämensä pohjasta ja vakuutti olevansa varma siitä, että Katarina Stenbock kaikin puolin koettaisi tehdä hänet onnelliseksi.

Näin iloinen ja toivorikas ei Kustaa ollut pitkiin aikoihin ollut ja lausuen isäntäväelleen "näkemiin asti" läksi hän.

Mutta pahin este oli vielä edessä.

Kuningas esitti papistolle kysymyksen: saako mies ottaa entisen vaimonsa sisarentyttären avioksi?

Arkkipiispa ja muut piispat vastasivat kieltäen.

Silloin ilmoitti kuningas, että asia koski häntä itseään.

Lauri ei siitä heltynyt, vaan kehoitti kuningasta kaikella muotoa luopumaan tuumastaan.

Neuvosto, joka oli tottunut tottelemaan, antoi paikalla suostumuksensa ja kirkonkokous päätettiin pitää Vadstenassa.

Siellä meni Linköpingin piispa ja suurin osa papistoa hovin puolelle.

— Tällainen avioliitto, sanoivat he, — lienee tosin vasten Jumalan käskyä, mutta valtakunnan onnen säilyttämiseksi lienee siihen tällä kertaa suostuttava.