"Kun isämme, kuningas, saa tietää, että asia edistyy, kirjoitti Eerik, ja että linnat ovat meidän käsissämme, niin hän varmaan maksaa loput, tai saatamme me muulla tavalla hankkia ne".
Sitte sitoutui hän edistämään tuumaa lupauksensa mukaan, "vaikkapa kuninkaan viha häntä kohtaisikin". Vielä antoi Eerik käskyn, että Suomessa varustettaisiin useita laivoja.
Mutta nyt loppui kuninkaan kärsivällisyys, ja hän laati kirjoituksen, jossa kielsi ketään tärkeämmissä asioissa noudattamasta "prinssi Eerikin tai muiden lastemme meidän tietämättämme antamia käskyjä".
Pojat olivat liittoutuneet isää vastaan juuri samassa asiassa, joka hänen kuoltuaan oli yllyttävä heidät keskinäiseen vihaan ja joka vihdoin vei heidät molemmat perikatoon.
Vakavasti nuhteli kuningas prinssi Juhanaa.
"Sinä tiedät, ettei Suomi ole eroitettu Ruotsista, vaan että ne yhdessä ovat kuin jäsenet samassa ruumiissa. Siksi ei sinun myöskään pidä ryhtyä mihinkään, joka koskee valtakuntaa, kysymättä Ruotsin oikean päämiehen ja valtakunnan säätyjen mieltä. Ja heiltä saat sinä suostumuksen vaan siihen, mikä sopii yhteen sinun velvollisuutesi ja Ruotsin lain kanssa."
Sangen huolestuneena ajatteli Kustaa Ruotsin tulevaisuutta, koettaen korjailla kaikkia vammoja, joita näki syntyvän. Hän oli tahtonut antaa valtaa kaikille pojilleen, jottei panisi alttiiksi koko valtakuntaa antamalla sen Eerikin käsiin. Mutta tämäkin toimenpide sisälsi suuria, ratkaisevia vaaroja.
Itämeren toiselle puolelle oli sotatie valmiiksi viitoittu. Ojentaessaan kätensä Liivinmaan avuksi, oli hän viskannut sotahansikkaan ja useammilla valtakunnilla näkyi olevan halu nostaa se.
Muuallakin näytti taivas pimeältä. Kustaa oli saanut tiedon, että vanhan Kristianin likeisimmät sukulaiset vielä kerran aikoivat koettaa onneaan, ja Tanskan uusi kuningas, Fredrik II, näytti hautovan niin sotaisia tuumia, että Kustaa piti sekä sotajoukkoa että laivastoa alituisesti valmiina hyökkäykseen.
Levottomuutta lisäsi sekin, että Tanskan valtiovaakunassa yhä ylvästeli kolme kruunua, vaikka Ruotsin perintöjärjestyksen kautta Tanskan hallitsijoilta otettiin viimeinenkin mahdollisuus päästä ehdokkaaksi Ruotsin kuninkaanvaalissa.