Katarina kertoi kreivi Etzardin sanoneen, että jos Juhana puhuisi Cecilialle muita kuin aivan tavallisia asioita ja kaikkien kuullen, niin hän paikalla karkoittaisi hänet hänen seurastaan.
Vai siitä syystä. Nuori mies raukka!
Oikein hän suri, sen selvästi näki.
Entä jos Cecilia kysyisi häneltä syytä hänen surumielisyyteensä!
Mitä hulluja! Hänhän tiesi syyn.
Onneksi oli juhlia niin paljon, ettei hänellä ollut aikaa ajatella häntä.
Nyt olivat he Vadstenassa ja siellä piti heidän erota, ensin levättyään muutamia viikkoja.
Kuinka luostaripuutarhassa, puiden varjossa oli suloista viivähtää!
Satakieli lauloi; se oli eksynyt näin pohjoiseen.
Cecilia ei koskaan kyllästynyt kuulemaan sen kummallisia liverryksiä. Mutta eräänä suloisena iltana — niin suloisena kuin ilta ainoastaan pohjolassa saattaa olla — kuuli hän aivan vieressään äänen: