— Kuninkaan oikeutettu viha tulee minua kohtaamaan, jollen kosta hänelle hänen rikoksensa mukaan! huudahti hän.
Kahleissa lähetettiin kevytmielinen kreivi Juhana halki koko maan kuninkaan luo. Hänen mukanaan oli kirjeitä ja pöytäkirja, joissa koko tapaus täydellisesti kerrottiin.
Kreivi Etzard siirsi matkansa tuonnemmaksi, voidakseen jäädä auttamaan veljeään. Mutta koko maassa herätti häpeällinen juttu suurta hämmästystä ja melua.
Saatamme käsittää miten se vaikutti kuninkaaseen.
Se iski kuin ukkosen nuoli kirkkaalta taivaalta.
Suru teki hänet mykäksi, hän istui tuntikausia eteensä tuijottaen ja mahdotonta oli tietää, nukkuiko hän vai oliko hän valveella.
Kuningatar ei hetkeksikään poikennut hänen luotaan. Hän puheli lempeitä lohdutuksen sanoja.
Ensi päivänä ei hän saanut kuninkaalta mitään vastausta ja lopulta ei hän voinut muuta kuin itkien häneen katsella.
Mutta silloin nosti kuningas päänsä. Se oli käynyt niin harmaaksi ja katse oli niin väsynyt.
— Voi nuori nainen, Katarina raukka, joka koetat jakaa kanssani suruni, virkkoi hän, — miten sinun käy, kun minä vaivun hautaan ja sinä jäät yksin?