Mutta Kustaa puolusti oikeuksiaan ja Vesteråsin valtiopäivät selittivät, että kuninkaalla on täysi oikeus pitää Viken, kunnes kaikkien kolmen valtakunnan neuvostot kokoontuvat päättämään asiasta.
Loppupuolella vuotta 1527 lähetti kuningas Fredrik kaksi sanansaattajaa Tukholmaan.
He pyysivät Kustaa kuningasta antamaan voimakasta apua, jos, niinkuin pelättiin, kuningas Kristian uskaltaisi tehdä hyökkäyksen. Mutta samalla pyysivät he takaisin Vikeniä ja ehdottivat, että molempien valtakuntien neuvostot kokoontuisivat keskustelemaan Gottlannista, jotta asia vihdoinkin saataisiin päätetyksi.
Kuningas antoi rauhoittavan vastauksen ja selitti, että kuningas Fredrik ja hänen neuvostonsa voi olla vakuutettu siitä, että Ruotsi pitää tehdyn sopimuksen.
Lopuksi huomautti hän, että Tanska on tehnyt itsensä syypääksi useaan laiminlyöntiin Malmön resessin määräyksiin nähden.
Kokouksen pitämiseen hän suostui ja tästä asiasta olivat kuninkaat kirjevaihdossa vuoden 1528 aikana.
Elokuun keskivaiheilla oli kokous Lödösessä, mutta kysymys jäi ratkaisematta ja Kustaa piti Vikenin.
Seuraavana vuonna 1529, samaan aikaan kuin valtiopäivät olivat koolla Strängnäsissä ja länsigötiläiset kapinoivat, läksi kuningas Fredrikin poika, prinssi Kristian Norjaan ottamaan vastaan kansan kunnioitusta isänsä seuraajana.
Silloin levisi äkkiä Ruotsissa huhu, että hän nyt aikoi käyttää hyväkseen tilaisuutta väkivallalla ottaakseen Vikenin.
Kustaa tiesi sekä omasta että edeltäjiensä kokemuksista, mitä tanskalaisten lupaukset merkitsivät. Sentähden päätti hän lähteä länsikulmalle maata, ja lähetettyään koko valtakunnan rälssille käskyn, että sen tulee pysyä sotakunnossa, läksi hän Laurinmessun aikaan Itägötlannin ja Smålannin kautta Länsigötlantiin.