Tässä nousivat kyyneleet hänen silmiinsä, mutta pian alkoi hän taas syvällä lämmöllä:
"Minä kiitän teitä, uskolliset alamaiset siitä, että olette tahtoneet korottaa minut kuninkaalliseen korkeuteen ja kuninkaallisen huoneenne kantaisäksi. Vielä kiitän teitä siitä uskollisuudesta ja avuliaisuudesta, jota olette minulle osoittaneet hallitukseni aikana."
"Jumala on tänä aikana antanut puhtaan ja selkeän sanansa tulla maahan, niinkuin hän myös ajallisilla lahjoilla runsaasti on siunannut valtakuntaa, kuten jokainen näemme. Sentähden tulee meidän, hyvät miehet ja alamaiset, suurimmalla nöyryydellä ja kiitollisuudella antaa Jumalalle kunnia."
"Tiedän kyllä, että monen mielestä olen ollut ankara kuningas. Mutta aika on tuleva, jolloin Svean lapset tahtoisivat nostaa minut haudastani, jos voisivat. En kuitenkaan häpeä tunnustaa inhimillistä heikkouttani ja puutteellisuuttani, sillä eihän kukaan ole täydellinen ja nuhteeton. Sentähden pyydän teitä uskollisina alamaisina Kristuksen tähden antamaan anteeksi puutteet, jotka hallituksessani ovat olleet. Tarkoitukseni on aina ollut valtakunnan ja sen asujainten onni. Harmaat hapseni ja uurtunut otsani kyllä todistavat, että neljäkymmenvuotisen hallitukseni aikana olen saanut nähdä paljon vaivaa, huolta ja kärsimystä."
"Tiedän, että ruotsalaiset ovat taipuvaiset pian suostumaan, mutta myöhään punnitsemaan. Aavistan myöskin, että tulevaisuudessa monet harhahenget ovat nousevat. Sentähden pyydän ja varoitan teitä: pysykää lujasti kiinni Jumalan sanassa ja hyljätkää kaikki mikä sotii sitä vastaan. Olkaa esivallalle kuuliaiset ja keskenänne yksimieliset. Minun aikani on pian loppuva, tunnen sen kaikkinaisista merkeistä. Sentähden olen antanut laatia testamenttini, joka tässä teille luettakoon."
Kun testamentti oli luettu ja säädyt olivat sen hyväksyneet, ynnä valalla vahvistaneet, nousi kuningas ja lausui:
"Pian olen ylimäisen kuninkaan jalkain juuressa tekevä tiliä Svean valtakunnan ihanasta, katoavaisesta kruunusta. Seuratkaa minua silloin uskollisilla esirukouksillanne, ja kun olen ummistanut silmäni, niin antakaa tuhkani levätä rauhassa!"
Sitte nosti hän kätensä ja siunasi viimeisen kerran kansansa.
Tuo iäkkäisyydessäänkin mahtava olento, hänen voimakas, mielenliikutuksesta hiukan värisevä äänensä, tieto siitä, että rakastettu kuningas viimeisen kerran on kansansa joukossa, kaikki vaikutti, että kansan valtasi syvä mielenliikutus.
Ihmiset itkivät ja nyyhkyttivät niin, että tuskin saattoi kuulla mitä puhuttiin.