Vihdoin heräsi muisti ja senjälkeen ei hän pitkiin aikoihin puhunut eikä syönyt.
Mutta nuoruuden voima voitti hänen vastustuksensa ja jota terveemmäksi hän tuli, sitä enemmän hän alkoi vaatia.
— Te kiusaatte ja kidutatte minua, huudahti hän, — minä en enään kärsi tätä!
Hädissään kääntyi imettäjä kuningattaren puoleen. Kuningatar tuli kuninkaan tietämättä. Ja hän ilmoitti Cecilialle, että häntä kuninkaan käskystä pidettiin muista erillään.
— Kuinka kauvan tätä kestää? kysyi Cecilia hämmästyneenä.
Sitä ei kukaan tietänyt, sillä kukaan ei ollut uskaltanut edes lausua
Cecilian nimeä.
Cecilia lyyhistyi läjään.
Eräänä päivänä näki hän suurten kansanjoukkojen likenevän linnaa ja kuuli niiden äänten hyminän. Mitähän tämä tiesikään?
Hän kysyi hoitajattareltaan, eikä päästänyt häntä rauhaan, ennenkuin sai vastauksen.
Kuningas oli lähettänyt sanan, että hän valtiosalissa tahtoo lausua kansalle jäähyväiset.