Näin lausuen talutti kuningatar esiin Cecilian, joka heittäytyi kuninkaan jalkain juureen.
— Cecilia! huudahti kuningas, kätkien kasvot käsiinsä.
— Hän on kärsinyt paljon, suo hänelle anteeksi, pyysi kuningatar liikutetuin mielin.
— Minä olen syntiä tehnyt Jumalan ja sinun edessäsi enkä ansaitse anteeksiantoa. Anna minun kuolla tähän jalkaisi juureen! rukoili tyttö.
Pitkän aikaa istui Kustaa vaiti, taistellen kovaa sisällistä taistelua. Vihdoin hän syvällä hellyydellä lausui:
— Cecilia!
— Isä! vastasi tyttö, nostaen silmänsä.
— Onneton lapsiraukkani! lausui Kustaa, avaten hänelle sylinsä.
— Oi Jumala, Jumala!
Tyttö vaipui hänen syliinsä.