Vanhan tavan mukaan annetaan kansalle sentään tilaisuus kuparilla, hopealla tai rahalla lunastaa kymmenykset ja kellot. Jos jokin pitäjä tahtoo pitää suuremman kellon ja antaa pienemmän, niin maksettakoon siitä väliä rahassa tai hopeassa. Ja jollei pitäjässä ole kuin yksi kello, niin pidettäköön se, mutta maksettakoon puolet sen arvosta.
Näihin toimenpiteisiin ryhdyttiin suurella varovaisuudella. Ensin huomautettiin talonpojille, miten köyhinä aikoina vapautussotaa oli käyty, silloin ei löytynyt säästöjä sotavarustuksiin.
Siitä syystä oli täytynyt tehdä velkaa ja vaikka sitä jo oli maksettu, niin paljon vielä oli maksamatta. Tietysti velka on maksettava ja jottei kansaa rasitettaisi veroilla, niin on kuningas ja neuvosto arvellut, että maalaiskansan tulee seurata kaupunkilaisten esimerkkiä luovuttamalla suurin kirkon kellonsa sekä sinä vuonna maksamalla kruunulle koko kirkkokymmenyksensä.
Valitut asiamiehet läksivät matkaan.
Heidän tehtävänsä ei suinkaan ollut helppo.
Kuningas kirjoitti joka maan kulmalle erikseen, vakuuttaen, ettei hän omaksi tarpeekseen käytä hitustakaan kellojen malmista.
Kaikki mitä kaupungeista saatiin oli aikoja sitte lähetetty Lyypekkiin ja nyt valitaan kaksi rehellistä, luotettavaa miestä, jotka lähetetään noutamaan kelloja ja jotka sitte tekevät tilin matkastaan ja toimittavat lyypekkiläisille heidän saatavansa, mikäli varoja riittää.
Muita luotettavia miehiä määrätään erikseen joka lääniin yhdessä kuninkaan voutien kanssa vastaanottamaan kelloja ja talven ja hyvän kelin kestäessä toimittamaan ne likeisimpään satamaan tai merikaupunkiin.
Kirje sai melkein kaikkialla aikaan toivotun vaikutuksen ja kuninkaan lähettiläät tulivat hyvin toimeen talonpoikien kanssa, joten he ilman suurempaa vastahakoisuutta antoivat kellonsa.
Mutta taalalaiset vaativat vakuutusta siitä, ettei näitä vaatimuksia joka vuosi uudisteta, ja ensi maakäräjissä, jotka pidettiin Tunassa, täytyi Vesteråsin piispan ja muiden kelpo miesten antaakin tuo vakuutus. Sitte sitoutuivat taalalaiset ottamaan osaa samoihin maksoihin kuin maan muut asukkaat ja antoivat kellonsa.