Sitte kiiruhtaa hän työhuoneeseensa ja joka askeleelta kilisevät hopearahat, jotta jokainen tietäisi, mikä rikas ja mahtava mies Maunu Niilonpoika on.

Mutta viime aikoina oli hän aina äreällä tuulella, ja siihen ei hänellä olisi ollut oikeutta, sillä eihän maan piirin päällä ollut ainoaakaan sielua, joka olisi uskaltanut vastustaa häntä.

Nyt tulivat Gagnefin, Leksandin ja Ålin miehet puhuttelemaan häntä.

Se tuntui hänestä hauskalta, sillä hänellä oli vähän työtä ja aika tahtoi käydä pitkäksi.

He astuivat sisään, Maunu tervehti heitä ja käski istumaan, jota kehoitusta he paikalla noudattivatkin.

Sitte kysyi hän, tahtovatko he olutta, vaikkei se olekkaan parasta lajia.

He kiittivät ja sanoivat, että kyllä kelpaa juoda, kun Maunu
Niilonpoika tarjoaa.

Maunu naurahti, mutta kun olut sitte tuotiin, niin huomauttivat Gagnefin, Leksandin ja Ålin miehet, etteivät he ikinä ole juoneet niin väkevää olutta.

Maunu Niilonpoika kehahti ja sanoi, ettei hänen tarvitse juoda huonompaa olutta.

Vihdoin sanoivat talonpojat sitte asiansa, jonka tähden he olivat tulleet tänne vaivaamaan.