Hyvästi jättäessä ojensi Maunu Niilonpoika heille kätensä ja virkkoi:
— Pysykää miehinä, te Taalain pojat, älkääkä enään toista kertaa antako kuninkaan kytkeä itseänne karsinaan, niinkuin hiljan tapahtui Tunan vainiolla!
Gagnefin, Leksandin ja Ålin miehet läksivät nyt kotiin ja heidän pitäjäläisensä olivat sitä mieltä, että Maunu Niilonpoika oli puhunut aivan oikein. He päättivät valita johtajan.
Maunu Niilonpoika ansaitsi heidän mielestään parhaiten tämän kunniasijan ja taaskin lähetettiin sanansaattajia hänen luokseen.
Mutta hän ei ottanut tointa vastaan. Neuvoillaan ja rahoillaan hän sensijaan lupasi auttaa taalalaisten valittua.
Ålin pitäjässä oli mahtava vuoritilallinen Niilo Söderby, ylpeä, taisteluhaluinen mies. Hänet he päättivät ottaa johtajakseen ja hän suostuikin toimeen paikalla.
Eräänä päivänä kutsui hän rahvaan kokoon Leksandiin ja kertoi silloin, mitä Maunu Niilonpoika oli sanonut.
Ja kansa päätti miehissä seurata näitä hyviä neuvoja.
Kun kuninkaan miehet sitte pohjoisemmilta seuduilta tulivat
Leksandiin, kerääntyi heidän ympärilleen meluava joukko, joka kysyi:
— Kellojako haette?