Ja piikeillä ja kirveillä heitä nuijittiin niin, että harva jäi eloon.
Varsinkin haavoittui vouti Lauri Eerikinpoika pahasti.
Muut pitäjät seurasivat Leksandin esimerkkiä. Ne saivat sanan, että miehet rientäisivät perimään kellonsa ennen avovettä, sillä muuten ne kyllä ovat mennyttä kalua.
Tunalaiset läksivät silloin kiireen kautta Hedebodaan ja kuljettivat takaisin kellonsa.
Niilo Söderby ryntäsi 150 tunalaisen ja leksandilaisen etunenässä Hedemoraan, jossa he ryöstivät kuninkaankartanon. Tämä tapahtui huhtikuun 1 p:nä, päivää ennen palmusunnuntakia.
Pian senjälkeen ryntäsivät he Vestmanlantiin ja Räfvelstadiin, jonka Ture Eerikinpoika (Bjelke) omisti; hänen kartanonsa ryöstivät he putipuhtaaksi.
Liike levisi kuin kulovalkea. Vesteråsin ympärillä olevat kihlakunnat noutivat kaupungista takaisin kellonsa.
Samoin kävi Nerikessä. Ja Gestriklannissa läksivät Thorsåkerin pitäjän miehet Gefleen ja hakivat pois kellonsa.
Kustaa koetti hyvällä ja ystävällisin sanoin tyynnyttää kansaa. Hän huomautti, että ne kelpo miehet, jotka olivat lähteneet keskustelemaan kelloasiasta, ainoastaan olivat tahtoneet kysyä kansalta neuvoa, miten valtion velka parhaiten olisi saatava maksetuksi. Jos maamies nyt voi antaa parempia neuvoja, niin kuningas mielellään seuraa sellaisia, joihin maamies on tyytyväinen.
Hän kirjoitti Nerikeen ja muihin kihlakuntiin, jotka olivat ottaneet pois kellonsa, ja pyysi, että joka kihlakunta lähettäisi Vesteråsiin seitsemän kunnon miestä.