Heiltä hän kysyy, tietävätkö he parempaa keinoa velan maksamiseksi, minkä keksiminen häntä suuresti ilahuttaisi.
Sitte pyysi hän mahtavaa ja arvossa pidettyä vuoritilallista, Aspebodan omistajaa Maunu Niilonpoikaa oikaisemaan ja neuvomaan taalalaisia, jotta tämä kapina pian saataisiin sammumaan.
Jonkun ajan perästä kirjoitti kuningas taas mahtavalle vuoritilalliselle, että hän Tunan maakäräjiltä on saanut kirjoituksen, joka "melkein on irtisanominen meille tehdystä uskollisuus- ja kuuliaisuusvalasta".
Hän lisäsi, että koska Maunu Niilonpoika kolme vuotta sitte osottautui uskolliseksi mieheksi, niin kuningas nyt odottaa häneltä samaa. Tukholman porvarit olivat valinneet Taalaihin menevät lähettiläät ja kuningas pyysi Maunu Niilonpoikaa olemaan heille avullisena, jotta kaikki paha saataisiin parantumaan, "varsinkin sen syyn tähden, että kuningas Kristian kesällä aikoo hyökätä valtakuntaan".
Tehdäkseen taalalaisille mieliksi oli kuningas pannut vouti Lauri Eerikinpojan viralta ja talonpoikien omasta pyynnöstä asettanut hänen sijaansa Ingel Hannunpojan; tämän piti kutsua kokoon maakäräjät. "Teidän ei tarvitse meistä ajatella", lopettaa kuningas kirjeensä Maunulle, "ettemme olisi teitä kohtaan suosiolliset, niinkuin ehkä olette kuullut, sillä sellaiset ajatukset poisti meistä se uskollisuus, jota edellisessä metelissä osoititte valtakunnalle ja jota toivottavasti tulette tässäkin kapinassa osoittamaan. Tätä toivoen ilmoitamme teille suosiollisuutemme."
Mutta Taalaissa vallitsi sellainen mielenkiihko, etteivät hyvät sanat auttaneet.
Tukholman lähettiläät Björn Broms ja Niilo Guldsmed sekä kuninkaan edusmies Tapani Henrikinpoika läksivät Taalaihin rauhoittamaan kapinaa ja mieliä, mutta tuskin olivat he päässeet Dal joen poikki, kun heidän salaisia teitä täytyi palata Gestriklannin kautta takaisin Tukholmaan.
Vakoilijain kautta saivat he tietää, että Maunu Niilonpoika ja Söderbyn Niilo olivat sijoittaneet miehiä joka lauttauspaikalle pitkin joen vartta, ottamaan kiinni lähettiläitä ja viemään heitä kapinoitsevien johtajien luo; siellä heidän piti saada vastaukset kysymyksiinsä.
Kun he kuninkaalle olivat kertoneet turhasta matkastaan, sanoi kuningas:
— Raivotkoot nyt taalalaiset, koittaa se aika meillekin kerran ja silloin saamme nähdä, suoko Jumala onnea.