"Pyhä Maria!" huudahti tämä ja riensi kotia kohden niin nopein askelin, ettei raatimiehen emännän maksanut koettaakaan häntä seurata.
Sillävälin oli munkki saapunut luostariin ja soittanut. Portti avattiin hänelle ja hänen ratsulleen.
Luostaripiha oli melkein neliskulmainen. Kolmella reunalla oli rakennuksia, neljänneltä, joka oli kadulle päin, teki asuinrakennusta melkoista korkeampi kivimuuri mahdottomaksi nähdä ulkomaailmaan. Siitä huolimatta eivät veljet eivätkä siskot olleet suljetut maailmasta pois, vaan ainoastaan suojatut uteliailta katseilta ja — kenties monetkin — vaaralliselta kiusaukselta ikävöidä ja huoata menetettyä vapauttaan.
Vadstena oli kaksoisluostari, jossa oleskeli sekä miehiä että naisia. Mainitun luostarirakennuksen toisella puolen oli puutarha, ja sen päässä oli jälleen korkea muuri, joka oli naisten ja miesten alueen rajana. Molemmilla luostareilla oli oma kappelinsa, mutta kirkko oli välillä ja yhdisti molemmat. Sinne puutarhasta vievä sisäänkäytävä oli muurilla aidattu kahtia, niin ettei veljillä ja sisarilla ollut mitään yhteyttä keskenään.
Yleinen sisäänkäytävä kirkkoon oli kadulta, vastapäisellä puolella.
Täällä oli myös ruokasali, kokoussaleja ja muita huoneita.
Luostarin alue käsitti siis koko neljänneksen, ja sinne oli sisäänkäytävät kaikilta neljältä puolelta.
Ylin johtaja oli abbedissa, hänen alapuolellaan oli konfessori, joka oli veljien ylin valvoja, samoinkuin prioritar oli sisarten. Viimeksimainittujen luku nousi nykyään kuuteenkymmeneen, mutta vakinaisten veljien kolmeenkymmeneen.
Palaamme miesluostarin pihaan.
Kellonsoitto oli tehnyt vaikutuksen, jota saattoi odottaakin.
Kaikissa ikkunoissa näkyi päitä ja kyseltiin uteliaina toisiltaan:
"Kukahan tulija lienee?"
Munkki oli jälleen vetänyt huppukauluksen päänsä ylitse, joko kylmän tähden tai muusta syystä. Nyt heitti hän sen nopeasti taapäin ja silmäili ujostelematta ympärilleen.