"Teidän armonne unhottaa loukkauksen, jonka olen saanut kärsiä; niin kauan kuin se on sovittamatta, ei minun sovi olla sisarten johdossa; minun täytyy kätkeytyä alimpain joukkoon…"
"Mutta silloinhan täytyy minunkin…" mutisi konfessori.
"Mikä teille on soveliasta, sen tietänette itse."
"Abbedissa on oikeassa", virkkoi tuomiorovasti: "Jos hän pysyy aikeessaan luopua korkeasta paikastaan, silloin täytyy konfessorinkin tehdä se."
"Pysyn siinä niin lujasti", virkkoi Märeta jälleen, "että pyydän teidän armoanne heti määräämään vaali- ja vihkimispäivän."
Konfessori katsoi olevansa velvollinen yhtymään samaan pyyntöön.
"Tulen tekemään tästä Laurentiuksesta konfessorin Vadstenaan!" tuumi tuomiorovasti itsekseen palatessaan Linköpingiin.
2.
NAISENRYÖSTÖ.
Pienessä kamarissa Tukholman linnassa seisoi kaunis Kaarina, nyttemmin muuttuneena oikeaksi hovineidoksi. Hänen isänsä, seppämestari, istui hajalla säärin muutamalla niistä pikku tuoleista, jotka koristivat huonetta; tuolin näytti olevan vaikea kannattaa häntä, ja väliin natisikin se aika tavalla hienoissa liitoksissaan.