"Joka aina voi uudistua siellä, missä on yksimielisyyttä ja isänmaanrakkautta", vastasi Kristina innokkaasti. "Kuka ajattelee itseään, kun on pelastettava, mikä on rakkainta ja kalleinta? Eikö ole kaunista uhrata henkensä ja verensä sen puolesta? Ja jos herrasmiehiä samoinkuin talonpoikiakin elähyttää tämä tunne, voidaankohan silloin Ruotsia valloittaa?"
Ritari kumarsi päätänsä. "Sitä en usko", sanoi hän. "Ja luultavasti se tämä sisäinen, salainen vakaumus vähitellen vetää yhä useampia pois rauhanpuolueesta."
"Sanoitte, että siihen vaikuttavat monet syyt."
"Arkkipiispalle ja papeille ovat määräävät kirkon tai oikeammin sanoen omat edut."
"Mutta niitähän ei mitenkään loukata?"
"Tunnetaan ikäänkuin ilmassa, että jokin sellainen uhkaa. Olen kuullut arkkipiispan itsensä sanovan, että valta, joka ei nouse, vaipuu, vaikkakin huomaamatta… Nyt pelätään sellaista."
"Voiko Tanskan kuningas estää sitä?"
"Hän voi myöntää suuria etuja ja edelleen lisätä kirkon mahtia."
"Jos se olisi hyödyksi maalle ja vaikuttaisi syvempää jumalisuutta, pitäisi tosiaankin niin tapahtua."
"Piispa Hemming Gadd on sitä mieltä, että papit juuri vastustavat valistusta; sentähden, että valtionhoitajat ovat kasvattaneet kansaa ajatteleviksi ihmisiksi, on heidän hallituksensa pappien kauhistus. He näkisivät — piispan mielestä — mieluummin, että rahvas olisi sielutonta karjaa."