"Minä odotan!" vastasi Kristina tyynesti.
"Jos tahdotte astua alas, on olemassa salakäytävä…"
"Tulkaa, tulkaa joutuin!" huusi melkein käskevästi toinen ääni.
"Olen sanonut, että odotan."
"Pakoitatte siis meidät käyttämään väkivaltaa!" Ja vieras tarttui Kristinaan ja veti hänet kantotuolista hänen vastarinnastaan välittämättä.
Muuan toinen tempasi Kaarinan sieltä.
Molemmat puristautuivat kiinni toisiinsa. Kristina oli langennut polvilleen, hän kietoi käsivartensa Kaarinan ympärille, hän tiesi, että nyt menettäisi hänet.
Molemmat olivat pelästyksestä sanattomat.
Kaksi jälkimäistä kantajaa taistelivat urhoollisesti, mutta etumaiset olivat nähtävästi asestettuja, sillä he luopuivat melkein heti aseistaan.
Taistelu jatkui yhtä äänettömästi kuin kiihkeästikin. Väkivallan tekijät pelkäsivät, että vieraita henkilöitä tulisi ryöstämään heiltä saaliin, mutta ahtaan kujan sulkivat yhdeltä puolen molemmat pelottomat kantajat ja toiselta puolen toivioretkeläinen ja hänen kaksi vastustajaansa. Ei ollut mitään mahdollisuutta päästä tiehensä molempien naisten kanssa, ja johtaja, joka ainoastaan vartioi heitä, odotti kärsimättömästi taistelun loppua; sen päätös oli selvä, taistelihan kuusi kolmea vastaan.