"Ei!" vastasi Cecilia rouva. "Mutta nyt tahdon kirjoittaa, että olet ollut sairaana, mutta olet nyt parempi."
Kristina katseli ympärilleen. "Missä on Kaarina?"
"Eikö hän ollut mukanasi?"
"Niin, se on totta…"
Seurasi pitkä äänettömyys, muisto heräsi, mutta sen elvyttämä synkkä kuva loi sille varjonsa takaisin… Kesti useita tunteja ennenkuin Kristina voi palata asiaan ja kuitenkin saattoi nähdä, kuinka lakkaamatta hän sitä ajatteli; mutta ennenkuin hän puhui, täytyi hänen — tehdä kaikki selväksi itselleen.
Silloin kertoi hän lyhyin, usein katkonaisin sanoin tarkasti kaikesta mitä oli tapahtunut… Ensin väärennetty kirje Ekasta… hänen päätöksensä käydä Cecilian luona… kuinka Kaarina huomasi petoksen… hänen uhrautuvaisuutensa… Hän muisti senkin, kuinka hän oli koettanut pidättää Kaarinaa, kun ryövärit riistivät hänet mukaansa… Kaarina oli huutanut nimen "Pentti", sitten ei hän tiennyt enää mitään. Cecilia kysyi, eikö hän ollut tuntenut ääntä. "Luulen, että se oli Knut herran ääni!" vastasi hän. Ensi kerran keskustellessaan linnanpäällikön kanssa kertoi Cecilia rouva hänelle tapauksen kulun, ja hän kertoi Cecilia rouvalle, että eräs ylhäinen herra oli syöttänyt heitä suurilla lupauksilla, mutta kun tämä oli naamioitu eikä luvattua palkkiota saataisi ennenkuin työn tehtyä, ei syyllisestä eikä luvatusta palkkiosta ollut kuulunut mitään. Urkkijainsa kautta oli Jöns Jönsinpoika saanut varmuuden, että nuori herra Knut Alfinpoika todellakin oleskeli kaupungissa; muutamia viikkoja takaperin oli hän lähtenyt sieltä, mutta palannut takaisin rouva Pernilla Klauntyttären seurassa kolme päivää ennen tuhotyön tapahtumista. Samana yönä oli hän kadonnut eikä häntä sen jälkeen oltu nähty. "Ja nuori tyttö?"
"Hänestä en ole kuullut mitään."
"Hän on luultavasti vienyt hänet mukanaan", sanoi Cecilia rouva.
"Tai riistänyt hänet hengiltä", lisäsi Jöns Jönsinpoika.
"Se olisi hirveää, ja pelkään pahoin, ettei Kristina rouva saa mitään rauhaa ennenkuin on saanut varmuuden hänen kohtalostaan."